torstai 11. maaliskuuta 2010

Kansantalous.... Nyt se alkoi.

Nyt alkoi sitten talousuutisten seuraaminen. Paitsi, että kyllähän niitä vahingossa kymppiuutisissakin kuuluu. Ei ole avaruustiedettä ei! Oheisohjelmana voisi leikkiä sanabingoa: ruutuihin talouteen liittyviä käsitteitä ja katsotaan kuka saa bingon yksien uutisten aikana. Vinkkinä BKT tai budjetti voisi olla aika varma valinta! :)

Tänään mietittiin, talouteen vaikuttaneita isoja asioita viimeisen parinkymmenen vuoden takaa. ensimmäisenä ainakin minulle tuli mieleen EU ja sen mukanaan tuomat sekä hyvät että huonot puolet. Ja tavalliselle ihmiselle näkyvä valuuttamuutos. Ah ihana EURO!

Näin vasta 25-vuotiaana on päässyt aika helpolla edellisestä lamasta, mutta tämä nykyinen toki vaikuttaa esimerkiksi työtilanteeseen.

Aina välillä miettii tehdäänkö suomessakin talouden ehdoilla päätöksiä, jotka todellisuudessa vievät meitä kauemmaksi hyvinvointiyhteiskunnasta ja huonontavat merkittävästi palveluiden ja tuotteiden laatua. Ehkä tähän joku päivä vielä herätään.

Iltapäivän syvämietteitä!

Palataan.

1 kommentti:

  1. Sinussa selvästi talousbloggaajan piirteitä.

    Jatka valisemallasi tiellä niin hyvä tulee...

    VastaaPoista